En kaksi vuotta sitten arvannutkaan, miten monipuoliselle matkalle olin Robonomistin kanssa lähdössä. Olen kiitollinen siitä, että olen saanut mahdollisuuden olla mukana data-automaatioratkaisujen edelläkävijän matkassa, tekemässä monipuolisesti data-analytiikkaa ja ohjelmistokehitystä sekä olemaan asiakasrajapinnassa liiketoimintaa kehittäen. On ollut innostavaa päästä ratkomaan teknisiä haasteita, mutta yhtä palkitsevaa oli päästä pohtimaan isompia kokonaisuuksia ja sitä, miten eri tavalla voidaan datasta luoda lisäarvoa.

Robonomistin tiimissä on osaamista ja näkemystä ja tekemisen meininkiä, joka takaa sen, että asiakas saa laadukkaita ratkaisuja myös jatkossa. On ollut ilo olla osa tätä joukkoa ja tehdä töitä ihmisten kanssa, jotka osaavat syvällisesti datasubstanssia ja teknologiaa.

Kiitos tiimille tuesta, luottamuksesta ja yhteisistä onnistumisista. Kiitos myös asiakkaille ja yhteistyökumppaneille, joiden kanssa käydyt keskustelut ja yhteistyö ovat olleet työn ehdotonta suolaa. On ollut arvokasta saada käydä aitoa dialogia, jossa ideoita, tarpeita ja näkemyksiä on jaettu puolin ja toisin. Nämä kohtaamiset ovat rikastuttaneet omaa ymmärrystäni ja jokainen tapaaminen, yhteinen työpaja ja projektin käännekohta on jättänyt jäljen, ja vienyt työn toteutusta sekä omaa ammattiminääni eteenpäin.

Minun on aika suunnata seuraaviin haasteisiin, mutta olen vakuuttunut että Robonomistin tie vie vielä pitkälle! Näihin kuviin ja tunnelmiin toivotan hyvää jatkoa Robonomistille.


0 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *