Kuntakortti voitti Tilastokeskuksen järjestämän Datamenestyjät -kilpailun

“Kilpailun raati kiinnitti huomiota muun muassa siihen, että Kuntakortti on synnyttänyt datasta uutta liiketoimintaa, indikaattorit on valittu huolella ja tulokset on myös esitetty laadukkaasti ja tyylikkäästi. Kokonaisuus on tietosisällöltään monipuolinen, mutta perusteltujen valintojen vuoksi selkeä ja hyödyllinen. “

Kuntakortti

Kunnan kehitystä kuvaavat keskeisimmät tiedot yhdellä silmäyksellä samassa paketissa valmiiksi visualisoituna. Robonomistin ja MDI:n Kuntakortti-palvelu on kunnille työkalu tiedolla johtamiseen sisältäen aina uusimmat tiedot kunnan kehityksestä. Kuntakortti on hyödyksi myös mm. kuntayhtymille, seutukunnille, seudullisille kehittämisyhtiölle ja maakuntaliitoille.

Kuntakortti

Kunnan kehitystä kuvaavat keskeisimmät tiedot yhdellä silmäyksellä samassa paketissa valmiiksi visualisoituna. 

Uusi tietoalusta tuo yhteiskunnallisen datan päätöksentekijöille reaaliaikaisesti

Kuntakortti

Kunnan kehitystä kuvaavat keskeisimmät tiedot yhdellä silmäyksellä samassa paketissa valmiiksi visualisoituna. Robonomistin ja MDI:n Kuntakortti-palvelu on kunnille työkalu tiedolla johtamiseen sisältäen aina uusimmat tiedot kunnan kehityksestä. Kuntakortti on hyödyksi myös mm. kuntayhtymille, seutukunnille, seudullisille kehittämisyhtiölle ja maakuntaliitoille.

Robonomistin tietoalusta

Tietoalusta tarjoaa asiantuntijoille yli 80 000 jatkuvasti päivittyvää tietotaulua 50 eri lähteestä 9 eri kielellä. Tietoalusta tuo yhteen muun muassa kaikki Tilastokeskuksen, Verohallinnon ja THL:n tilatotiedot helppokäyttöisessä muodossa.

Case Palta

Palvelualojen työnantajat halusivat parantaa työn tuottavuutta ottamalla uutta teknologiaa käyttöön.

Mitä Robonomist tekee?

Lue lisää Robonomistin kehittämästä teknologiasta ja miten se muuttaa maailmaa!

”Loistava tuote,
loistava yritys”

Robonomist tuottaa ratkaisuja asiantuntijatyön automatisointiin. Osa tämän kotisivun artikkeleista onkin robotin tuottamia. Asiantuntijat suunnittelevat sisällöt, kartoittavat tärkeimmät tiedot ja laativat esitystavan. Robotti hakee datat eri tietolähteistä, tekee laskelmat ja piirtää kuvat ja laatii taulukot. Robotti pitää myös huolen, että tiedot ovat aina ajan tasalla.