Miten Helsingin ydinkeskustasta tehdään nykyistä houkuttelevampi ja toisaalta, mitkä tekijät ohjaavat ihmiset viettämään aikaansa muualle? Helsingin Sanomat julkaisivat hiljattain artikkelin keskusta-alueen näivtettymisestä; puuttuvatko keskusta-alueen kortteleista yhteisöt ja palvelut? Keskusta-alueen näivettyminen nousee säännöllisin väliajoin otsikoihin ja onhan aihe kaupungillekin tärkeä. Asiaa alleviivaa myös HELY-työryhmän olemassa olo; Helsingin kaupungin kansliapäällikön asettama työryhmä, joka on perustettu, kaupunkistrategiassakin huomioidun päämäärän edistämiseksi, eli vahvistamaan ydinkeskustan elinvoimaa.

Päätin kaupungin elinvoiman aiheeseen liittyen tutkia, oman aikansa uudistajan, aluekehitysaktivistin, Jane Jacobsin (s.1916 USA) hengessä, miten eri väestöryhmät ovat jakautuneet Helsingissä. Jane Jacobs ajatteli, että elävän asuinalueen tekevät väestöryhmittäisesti monipuoliset asukkaat, minkä taustatekijöinä vaikuttavat muun muassa monipuolinen palvelutarjonta ja inhimillinen rakennesuunnittelu. Luonnollisesti tekijät, kuten palvelut ja asukkaat, jotka tekevät alueesta uniikin, myös muuttavat ajassa ja vaikuttavat keskinäisesti toisiinsa alueen sisällä sekä ulkoisesti eri alueiden välillä.

Alueellisen eriytymisen indeksi

Kaupungin elinvoimaa voidaan osaltaan kuvata väestön alueellisen eriytymisen, eli segregaation näkökulmasta, kun oletetaan että monipuolinen väestö on yksi alueiden elinvoiman tekijä. Päätin lähestyä monimutkaista aihetta mahdollisimman yksinkertaisesti ja tarkastella Helsingin väestöryhmien jakautumista kaupungin osa-alueisiin index of dissimilarity (IoD) mittarin avulla.

Index of Dissimilarity (IoD)

D = 0.5 × ∑ |(a_i / A) – (b_i / B)|

• D: Index of Dissimilarity (IoD)
• a_i: ryhmän A väkiluku alueella i
• A: ryhmän A kokonaisväkiluku kaikilla alueilla
• b_i: ryhmän B väkiluku alueella i
• B: ryhmän B kokonaisväkiluku kaikilla alueilla

IoD-mittari kuvaa kahden ryhmän jakautumisen tasaisuutta eri maantieteellisillä alueilla. Indeksi voidaan tulkita prosenttiosuutena jommankumman ryhmän jäsenistä, joiden olisi muutettava alueelle saavuttaakseen tasaisen jakautumisen, jossa indeksin arvo 0 tarkoittaa täydellistä integraatiota ja arvo 1 täydellistä segregaatiota.

Tarkastelussa Helsinki

Tarkastelin Helsingin alueellista eriytymistä vertaamalla eri äidinkieltä puhuvien väestöryhmiä keskenään. Laskin Helsingin osa-alueista väestöryhmien osuuksien erotukset ja aggregoin ne yhteen muodostamaan IoD-arvot sekä kantakaupunki-esikaupunki-jaolla että koko kaupungista.

Samaa alueittaisen eriytymisen kehitystä on havaittavissa myös vertaillessa suomea ja saamea puhuvien väestöryhmää ulkomaisia kieliä puhuvan ryhmän kanssa kanta- ja esikaupungissa, vaikka ruotsinkielisiin verrattuna eriytyminen on lähtökohtaisesti ollut pienempää kautta ajan. Suomea ja saamea puhuvien jakautuminen eri kantakaupungin alueisiin ruotsinkielisiin verrattuna on taasen laskenut ja esikaupungissa pysynyt lähes muuttumattomana.

Samankaltaiset tulokset toistuvat kun alueiden eroavaisuuksia eri äidinkieltä puhuvien kesken katsotaan koko kaupungin tasolla. Tuloksista voidaan huomata että ulkomaista kieltä puhuvien eriytyminen on ollut kasvavaa pitkään ja alueellinen eriytyminen korostuu verratessa keskenään ruotsia ja ulkomaisia kieliä puhuvien ryhmiä. Alueellinen jakautuminen koko Helsingin tasolla on kutakuinkin vakio suomea ja saamea puhuvia verratessa ruotsinkielisiin.

Tuloksista voidaan päätellä että ruotsinkieliset alueet ovat verrattain vakiintuneita alueita Helsingissä ja suomea ja saamea puhuviin verratessa, ei osoita segregaation kehitystä — varsinkin kantakaupungissa tulokset kertovat pikemminkin päinvastaista. Ulkomaisia kieliä puhuvat jakautuvat yhä enemmän omiin alueisiin sekä ruotsinkielisiin että suomea ja saamea puhuviin verratessa. Tätä kehitystä voi jo yksinään selittää ulkomaisen väestön maahanmuuton kehitys.

Kaupunkien intresseissä on varmastikin laajalti alueellisen eriarvoistumisen ehkäiseminen sekä elinvoimaisuuden tukeminen. Tulokset osoittavat eri kieltä puhuvien väestöryhmien alueellisen jakautumisen kehityksen Helsingissä, mutta eivät kerro yksittäisen alueen segregaation kasvusta. Tulokset voivat kuitenkin antaa osviittaa elinvoiman edellytyksistä ja mahdollisuuksista. Ilmiön tutkimista voisi jatkaa esimerkiksi lisäämällä analyysiin muunlaisia väestöryhmäjakoja. Myös palveluiden saatavuutta voisi olla hyvä tutkia ja samoin tarkastella eriytymistä muilla aluejaoilla. Mikäli ydinkeskustan elinvoimaa halutaan mitata tarkemmin, voisi analyysia jatkaa myös vertaamalla peruspiirejä keskenään nyt käytössä olleen kanta- ja esikaupunkijaon sijasta.

Vertailu kaikista Manner-Suomen kunnista

Jatkoin harjoitusta vielä laajentaen eriytymisen mittaamista koko Suomen mittakaavaan, vaikkakin alueellinen segregaatio nähdään helposti kaupungistumiseen liittyvänä haasteena — kaupungistuminen ei kosketa samalla lailla kaikkia kuntia, mutta elinvoimaa sekä veto- ja pitovoimaa tavoitellaan ympäri Suomea. Tein IoD-laskentaa lopuksi vielä kaikista Manner-Suomen kunnista toisintamalla indeksilaskennan eri vertailuryhmillä: vertasin väestötyyppien postinumeroalueittaista jakautumista kunnissa Helsingin analyysiä laajemmin, eli asumismuodon, perhekoon, tuloluokkien ja työssäkäynnin perusteella. Tuoreimman postinumeroalueittaisen tiedon saatavuuden puitteissa, alla karttanäkymässä näkyvät Manner-Suomen kuntien IoD-laskennan tulokset.

Elinvoiman mittaamiseen liittyen todettakoot, että oleellista on monipuolisen tiedon tuottaminen päätöksenteon tueksi sekä mittareiden kattava seuranta. Tämän harjoituksen tarkoituksena onkin herättää ajatuksia aluekehityksestä kunnan sisäisten alueiden segregoitumista ilmentämällä. Eri vertailuryhmien indeksiarvot kertovat kuntien alueellisesta eriytymisestä metodin ja datan mahdollisuuksien puitteissa, ja laskennan tuloksia voikin olla aihetta tarkastella vertaamalla kuntia keskenään sekä pohtia syitä, mikäli esimerkiksi eri väestöryhmätyypeillä mitatut indeksiarvot ovat toistuvasti samaa tasoa samassa kunnassa.